Vuodesta 1977
Oy Meluton Ab perustetaan ja liekkilaminointi navetassa alkaa.
Muutto Juvanmalmin teollisuusalueelle.
Kuivalaminointilinja monipuolisti tuotannon.
Sirotelaminointilinjan hankinta.
2. sukupolvi aloittaa tutustumisen Meluton Oy:n toimintaan.
Investointi muovauslaitteisiin.
CNC-leikkuutekniikoiden hyödyntäminen jalostuksessa alkaa.
Muutto uusiin tiloihin Åbyn teollisuusalueelle.
Enemmän kuin teollisuuden alihankkija
Olemme joustava ja luotettava yhteistyökumppani. Toimintamme perustuu tiiviiseen yhteistyöhön asiakkaidemme kanssa ja tavoitteemme on löytää aina asiakkaille sopivat kustannustehokkaat ratkaisut. Toimimme lukuisilla eri toimialoilla kuten vene-, erikoisajoneuvo-, urheilu-, jalkine-, laitevalmistus- ja rakennusteollisuuden parissa. Pääraaka-aineinamme ovat esimerkiksi erilaiset polymeerit kuten vaahtomuovit ja kalvot sekä kankaat, keinonahat, vanut, raskas- että kumimatot . Raaka-aineet jalostuvat monipuolisilla tuotantolaitteillamme joko puolivalmiiksi osakomponentiksi tai täysin valmiiksi tuotteeksi. Asiakasta tyydyttävään lopputulokseen päästään hyödyntämällä eri laminointitekniikoita, lämpömuovausta, korkeataajuushitsausta sekä muotoleikkureitamme. Vaikka olemme vahvasti keskittyneet teollisuuden alihankintaan emme kuitenkaan ole unohtaneet tavallisia kuluttajia, joilla on mahdollisuus tutustua tuotteisiimme kattavan jälleenmyyntiverkoston kautta.
Johtava äänieristysratkaisuiden, laminoinnin ja muovauksen asiantuntija
Meluton Oy:n tarina alkoi virallisesti vuonna 1977. Tärinämittauksia ja -vaimennuksia sekä äänieristysratkaisuja myyneet kaverukset ostivat vanhan liekkilaminointikoneen ja rupesivat itse valmistamaan äänieristeitä, sillä alan tuotteita ei Suomesta tuolloin saanut. Tehdas perustettiin Siuntiolaiseen navettaan. Hyviä suhteita alan perinteisiin raaka-ainetoimittajiin Euroopassa luotiin jo heti yrityksen alkuvaiheessa ja kansainvälinen suuntautuminen raaka-aineostoissa sekä myynnissä on juurtunut Meluttoman yrityskulttuuriin. Suurin osa tuotteistamme menee vientiin joko suoraan tai välillisesti. Meluton kasvoi nopeasti ulos Siuntion navetasta ja vuonna 1981 oli edessä muutto Espooseen Juvanmalmin teollisuusalueelle. Uusien laiteinvestointien ja hedelmällisen asiakasyhteistyön myötä Meluton on noussut johtavaksi ääneneristysratkaisuiden, laminoinnin ja muovauksen toimittajaksi. Nykyisiin moderneihin toimitiloihimme Vantaan Åbyn teollisuusalueelle muutimme tammikuussa 2008.
